
Kirjailija, dramaturgi, ohjaaja


Päähenkilö on intensiivinen yhden vuorokauden romaani nykyihmisen tunne-elämästä. Elokuvaohjaajan uraansa aloitteleva Hanna kutsutaan sijaistamaan Kalasataman tornitalossa nauhoitettavaan keskusteluohjelmaan. Vieraiksi saapuvat muusikko ja tuore isä Luka ja miesten ongelmiin keskittynyt henkinen valmentaja Lenita. Kun sähkökatkos keskeyttää kuvaukset, Hanna on pulassa: tuotantoyhtiö ei maksa, jollei jaksoa saada purkkiin. Hanna joutuu kaikin keinoin pitämään vieraat yön yli studioksi…

Hurmeisen painajaisen logiikalla etenevä romaani perkaa ja suolistaa ystävyyden, rakkauden, unelmat ja pakkomielteet. Erno asuu isänsä ullakolla ja polttelee päivät. Jimi haaveilee pääkaupungin taidelukiosta, mutta näkee häiritseviä unia siitä, mitä Ernolle käy, jos hän muuttaa pois. Sitten Erno tapaa Marin ja hetken kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Karmakooma houkuttelee lukijan nostalgiseen nuoruuteen, jossa rutto kiertää kaupunkia…

Energiajuomayhtiö Zalgon Helsinkiin perustama valokuvakeskus päätyy otsikoihin, kun joku ajaa autolla päin sen pihalla kohoavaa peilitaloa. Tekijää ei saada kiinni. Valokuvakeskukseen kytkeytyy myös aktivistin hämäräperäinen kuolema, jota naistenlehden toimittaja yrittää selvittää.Entä miten kaikkeen liittyy salanimellä julkaistu, Finlandia-palkittu romaani, jonka sivut ovat tyhjää täynnä? Energiajuomia, anarkismia, aseteollisuutta ja auringon sammumista käsittelevä mysteeri johdattaa lukijan salaliittojen syövereihin.…

Joona on menettänyt niin palstatilansa kuin luottotietonsa ja muuttanut isänsä luokse Kirkkonummelle. Ainoa hänelle merkityksellinen ihmiskontakti on mystinen Sadgirl, jonka kanssa hän käy nettikeskusteluja. Kun kustantamo ehdottaa Joonalle romaanin kirjoittamista, hän päättää kostaa isälleen, joka on kohonnut omaelämäkerrallaan Suomen Knausgårdiksi ja paljastanut kiusallisia asioita pojastaan. Joona alkaa kerätä materiaalia äänittämällä salaa keskustelujaan läheistensä kanssa.Mikä on…
